Rakkaudentunnustus: Viskiä, kilttejä, linna ja säkkipilli

IMG_9447
Muutin Skotlantiin huomenna päivälleen kolme viikkoa sitten. Tässä ajassa voin vilpittömästi todeta alkaneeni jo rakastaa tätä maata.

Ihmiset ovat hämmentävän iloisia ja avoimia (ainakin suomalaisiin verrattuna), mutta samalla rosoisen särmikkäitä – heillä tuntuu olevan aina pilkettä silmäkulmassa. Enkä voi vieläkään olla ihailematta miestä kiltissä. Törmäsin eilen useampaankin, ja se on minusta mykistävä ilmestys. Myös maisemat ovat täällä jotain aivan tajutonta, ja tällaisena paljasjalkaisena stadilaisena huomaan vahingossa huokailevani jatkuvasti nähdessäni pilviin katoavan vuoren tai rauhallisesti solisevan joen tai järven.

Tämä viikonloppu on ollut osaltani melkoinen rakkaudentunnustus Skotlannille. Eilen aloitimme Janin kanssa aamumme hyppäämällä Stirlingistä paikallisbussiin ja matkasimme noin puolen tunnin matkan läheiseen Dounen pikkukylään, jonka liepeillä sijaitsee Deanstonin viskitislaamo. Nyt oli viimein koettava se, mitä monet pitävät Skotlannin parhaimpana asiana.

Angel’s share

IMG_9427

Omat viskikokemukseni ovat olleet tähän asti melko rajoittuneita. Laphroaigia muistan maistaneeni ja se oli ihan mukiinmenevää, mutta myönnän, että en ole siltikään liiemmin syttynyt ”elämän vedestä”, kuten täällä on vuosisatoja jo tavattu sanoa.

Deanstonissa pääsimme henkilökohtaiselle kierrokselle vanhaan viktoriaaniseen puuvillatehtaaseen, joka oli sittemmin muutettu viskitislaamoksi. Oli pakko ihailla, miten vanhanaikaisesti viskiä edelleen valmistetaan käsityönä. Ja kärsivällisten puuhaahaan tuo näytti olevan, sillä nuorimpia viskejä kypsytetään tammitynnyreissä vähintään kolme vuotta ja yksi päivä, vanhimmat (ja arvokkaimmat) olivat kypsyneet jopa kymmeniä vuosia.

Saimme tietää myös, että tynnyreistä haihtuu alkoholia kypsymisen aikana noin kaksi prosenttia vuodessa. Ilmiön nimi on angel’s share, enkelin osa, ja oppaamme tiesi kertoa, että nimitys on peräisin jo ammoisilta ajoilta, kun alkoholin haihtumista ei ole ehkä osattu vielä selittää. Niinpä se on ollut se osa, jonka enkelit ovat ottaneet viskistä itselleen taivaaseen.

IMG_9379IMG_9409IMG_9385

Kierroksemme huipentui kahden eri viskin maistamiseen. Siemailimme sekä Deanstonin 12-vuotista single maltia sekä Deanstonin Virgin Oakia. Viskit olivat mukavan hunajaisia ja taustalla saattoi maistaa myös lempeän vaniljan. Silti lähes 5o-prosenttinen alkoholin määrä potkaisi kyllä viimeistään nielaistaessa.

Hyväähän tuo silti oli. Enkä voinut olla miettimättä lähtiessämme kävelemään tislaamolta kohti Dounen linnaa, että Ylämaiden karuissa oloissa elelleet skotit ovat varmasti tarvinneet ajoittaiset viskiryyppynsä selvitäkseen rankoista oloista sekä raastavista vuodenajoista.

Itseäni viski ainakin lämmitteli kävellessä mukavasti, sen verran keveältäkin askeleeni kuulemma näyttivät.

IMG_9421

IMG_9428

IMG_9426

Outlanderin jalanjäljissä

Puhun tässä kirjoituksessa rakkaudesta, mutta minun on myönnettävä, että ensi kerran vähintäänkin ihastuin Skotlantiin jo päätä pahkaa katsellessani tänne sijoittuvaa Outlander-sarjaa Suomesta käsin.

Yle kertoo sarjan yhdistävän ”historiallisia teemoja, romantiikkaa, seikkailua, tieteisvaikutteita ja mielikuvituksen lentoa. Komea 16-osainen sarja kertoo kahden aikakauden välisestä aikamatkasta ja arvoituksesta.” Tiivistettynä sarja sijoittuu 1700-luvun Skotlannin Ylämaille, jota repivät kahtia jakobiittikapinallisten ja englantilaisten väliset raakuudet. Suosittelen!

Sarjan innostamina suuntasimme lauantaina viskitislaamon jälkeen Dounen linnaan, jossa Outlanderia on kuvattu. Olin asiasta ehkä aika täpinöissäni:

IMG_9443

Ja olihan linna hieno, vannoutunut historiafriikki kun olen. Se on yksi Skotlannin parhaimmin säilyneistä 1200-luvulta peräisin olevista linnoista.

Vaikka olen ehtinyt nähdä Skotlannissa ulkoisesti hienompiakin linnoja, teki eilisestä visiitistämme erityisen se, että linnassa järjestettiin vierailumme aikaan myös häät. Se tarkoitti sitä, että linna tulvi juhlaviin kiltteihin pukeutuneita skottimiehiä ja saimme myös kuunnella kaunista säkkipillin soittoa linnan sisäpihalla.

Lopuksi näimme myös vilauksen morsiamesta sekä hänen kaasoistaan. Aika romanttista mennä naimisiin linnassa, eikö? Itseäni häät koskettivat erityisen paljon, sillä omani ovat edessä myös pian.

IMG_9465
IMG_9519
IMG_9555

Meidän takapiha

Doune oli kiva kokemus, mutta ehkä viikonlopun päräyttävimmän elämyksen koin kuitenkin sunnuntaina omalla takapihallamme.

Aurinko paistoi aamulla täydeltä taivaalta – jälleen yksi ihmetystä tuottava asia, sillä täällähän piti sataa koko ajan. Päätimme lähteä patikoimaan asuintalomme takana sijaitsevaan metsikköön, Hermitage woodsiin. Ja se olikin melkoista.

Saimme ajoittain kulkea melko jyrkkää polkua ylöspäin vihreän metsän siimeksessä, mutta noin puolisen tuntia kuljettuamme näimme huipulta todella upean näkymän koko Stirlingiin.

Tältä uusi kotikaupunkini – ja kotimaani – siis näyttää. Takana laidunsi  lauma lehmiä. Eihän tätä voi olla rakastamatta.

IMG_9654IMG_9643
IMG_9639
IMG_9614 IMG_9615 IMG_9628

Ne kauheimmat asiat, joita ihmiset tekevät toisilleen

IMG_5628

Otsikossa se kiteytyy: tätä tulen opiskelemaan seuraavat 12 kuukautta. Näin tiivisti tänään skottilainen professorini ensimmäisellä luennollani. Tulette syventymään opinnoissanne niihin totaalisesti pahimpiin ja kauheimpiin asioihin, joita ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle, hän sanoi. Yhdeksänhenkinen kurssimme meni aika hiljaiseksi.

Sitähän konfliktintutkimus on: Ruanda, Syyria, Bosnia, Ukraina  – kaikki paikkoja, joissa on päädytty käyttämään äärimmäistä väkivaltaa toista ihmistä kohtaan. Se, miksi niin käy, ja minkä takia vastaavanlaisia konflikteja ei vieläkään osata ennaltaehkäistä – varsinkaan Euroopassa, jossa on koettu läheltä jo kahden maailmansodan järkyttävät kauhut – on minulle suuri ihmetyksen aihe, johon toivon tulevan vuoden aikana saavani jonkinlaisia vastauksia.

Yksi asia on minulle kuitenkin jo harvinaisen selvä – ja tämä pätee niin konfliktinratkaisuun kuin muuhunkin elämään. Mitä paremmin ymmärtää historiaa ja mennyttä, sitä paremmin ymmärtää myös nykyhetkeä. Tätä jankkaan historiafriikkinä aina ja kaikkialla. Menneisyydessä tapahtuneita kammottavuuksiakaan ei saa unohtaa, jotta ne eivät pääsisi toistumaan enää ikinä.

Siksi en voi ymmärtää sitä, miksi jotkut suomalaiset katsovat asiakseen jakaa pakolaistilanteeseen liittyen sosiaalisessa mediassa kuvia Hitleristä kysellen nokkelasti, onko häntä jo ikävä. Minua pelottaa se, miten nopeasti ihminen unohtaa. Vain 70 vuotta on kulunut koko maailmaa musertaneesta sodasta. Milloin miljoonien vähemmistön edustajien murhaamisesta tuli yhtäkkiä taas hauskaa?

Olivat Hitler-viittaukset vitseiksi tarkoitettuja tai ei, itse en löydä niistä mitään huvittavaa. Pelottavimmalta minusta tuntuu seuratessani Suomen pakolaiskeskustelua Skotlannista käsin se, että tällaiset ajatukset ja heitot tuntuvat muuttuvan koko ajan enemmän ja enemmän hyväksytyimmiksi.

Ja varmaan juuri siksi konfliktintutkimusta tarvitaan jatkossakin. Koska ihminen on niin taitava unohtamaan.

Kampusfiiliksiä

image
Ensimmäisen viikon lukusaldoa.

Opintoni Stirlingin yliopistossa alkoivat virallisesti maanantaina, ja ajattelin nyt kertoa lyhyesti alustavia fiiliksiä ensimmäisestä kampusviikosta. Ennen sitä kerron kuitenkin hieman taustojani ja sitä, miksi lähdin Skotlantiin asti tekemään maisteritutkintoa.

Olen siis tehnyt Suomessa jo alemman korkeakoulututkinnon, tarkemmin ottaen valmistunut medianomiksi journalismin koulutusohjelmasta Haaga-Heliasta. Nyt tämän viikon maanantaina aloitin maisteriopinnot International conflict and cooperation -ohjelmassa Stirlingissä.

Suomeksi tiivistettynä opiskelen siis kansainvälistä konfliktintutkimusta ja nimenomaan väkivaltaisia konflikteja sekä kaikkea niihin liittyvää: konfliktien syntyä, ratkaisua, kansainvälisten organisaatioiden roolia ja väliintulon etiikkaa – vain muutamia näkökulmia mainitakseni.

Työskentelen Suomessa toimittajana ja uskon, että konfliktintutkimuksesta sekä niiden ymmärtämisestä on suuresti hyötyä toimittajan työssä. Suhtaudun erityisen intohimoisesti ulkomaan uutisointiin, joten maisteritutkinto tällä alalla tuntui olevan luonnollinen jatkumo erikoistumiseni ja oman asiantuntevuuden lisäämisen kannalta.

Ja uuden koulutusohjelmani johtajan Andrew Glencrossin sanoin onhan nyt mitä kiinnostavin aika opiskella juuri konfliktintutkimusta tämänhetkisen maailmanpoliittisen tilanteen takia. Konfliktintutkimuksen tarve ei tule ainakaan tulevaisuudessa vähenemään.

Ostin yliopiston kirjakaupasta hienoja University of Stirling -vihkoja. Olen sen verran nörtti, että innostun tällaisista asioista vähän liikaakin.

Varsinaiset luentoni alkavat vasta ensi viikolla. Tällä viikolla olen lähinnä tutustunut kampukseen ja uusiin kurssikavereihini sekä käynyt läpi joukon perehdytyksiä.

Vuosikurssistani voin sanoa tässä vaiheessa, että meitä on todella pieni ja kansainvälinen ryhmä. Meitä on yhteensä vain noin 10, mikä on mielestäni tosi jees, sillä seminaarit ovat hyvin keskustelupainotteisia ja joudumme heti alusta asti osallistumaan niihin aktiivisesti. Se tarkoittaa myös sitä, että seminaareihin on valmistauduttava joka viikko huolella ja ainakin ensimmäisen viikon lukulistamme tuntuu jo melkoisen hurjalta – eilen vietin pää kiinni kirjoissa liki neljä tuntia, tänään tarkoitus olisi jaksaa jo hieman pidempään.

Kuten jo sanoin, vuosikurssimme on todella kansainvälinen ja opiskelijoita on tullut ainakin itseni lisäksi Japanista, Hollannista, Turkista, Kiinasta ja Ugandasta. Uskon ja toivon, että tämä tarjoaa aika hedelmällisen keskusteluilmapiirin kansainvälisten asioiden pohtimiseen.

image_2
Tältä kampuksella näytti keskiviikkona auringon laskettua.

Ensimmäinen kirjastokäyntini eilen oli melkoisen jännittävä. Verrattuna Haaga-Helian pikkuruiseen kirjastoon Stirlingin yliopiston kirjasto useissa eri kerroksissa tuntui valtavalta, enkä osaa kuvitellakaan minkäkokoisia kirjastoja isoissa yliopistoissa kuten Edinburghissa tai Glasgow’ssa on. Ensimmäiseltä kirjastoreissulta mukaan tarttui (pitkällisen etsimisen ja muutaman turhautumisen jälkeen) kahdeksan kirjaa, kiitos Janille kärsivällisyydestä ja avusta.

Ensimmäiseen kampusviikkoon on mahtunut myös paljon urheilua, sillä olen jo valtavan ihastunut yliopiston huippuun kuntosaliin, sekä tietenkin myös hieman bissettelyä lähipubeissa. Niistä lisää myöhemmin omissa postauksissa, aion myös jossain vaiheessa kirjoittaa lisää reissustamme autolla Skotlannin halki Isle of Skyelle ja Invernessiin.

IMG_9363
PS. Ostimme tyrmään valtavan Pink Floyd -julisteen. Se on jo tyrmän kolmas sisustuselementti.

Muutto tyrmään

IMG_5707
Ostimme tänään tyrmään eläinaiheiset tyynyt.

Saavuimme lauantaina Stirlingin ylipiston kampukselle noin 3000:n muun uuden opiskelijan ohella. Odotimme päivästä kaoottista, mutta avaimien saaminen asuntoon onnistuikin todella näppärästi – skotit toimivat ystävällisesti ja tehokkaasti.

Majoitumme kampusalueella puolisoni kanssa omaan pieneen kaksioon, joka osoittautui heti ensinäkemältä varsin askeettiseksi. Nimesin asunnon nokkelasti tyrmäksi.

IMG_5709IMG_5708IMG_5712IMG_5639

Uusi kotimme on vuorattu sinisellä kokolattiamatolla, joka näyttää kuntonsa perusteella olevan peräisin yliopiston perustamisajoilta eli 1960-luvulta. Niin, Stirlingin yliopistohan on varsin tuore tapaus verrattuna Skotlannin vanhimpiin yliopistoihin, joista osa on perustettu jo keskiajalla, mutta silti Stirling on pärjännyt varsin mainiosti erilaisissa yliopisto-rankingeissa.

Tänne tulee myös paljon opiskelijoita Suomesta, ja olemme kahden päivän aikana onnistuneet törmäämään heistä jo kahteen.

Mauku näyttää taiteilijan näkemyksen mukaan hieman haisunäädältä.
Mauku näyttää taiteilijan näkemyksen mukaan hieman haisunäädältä.

Mutta takaisin asuntoomme: seinät ovat valkoista kiveä, huonekalut tehty huokeasta, ruskeasta vanerista ja ovet muistuttavat raskaita bunkkerin ovia. Kokonaisfiilistä kuvaisin vähintäänkin vankilamaiseksi.

Olemme kuitenkin ehtineet sisustaa paikkaa mieluisammaksi muun muassa omilla Suomesta tuoduilla muumilakanoilla sekä sisarentyttäreni hienolla kissapiirustuksella (kuvassa pontso-Mauku ja nukkuva Lilo), joten paikka alkaa tuntua jo hieman enemmän omalta. Kyllä täällä vuosi pärjätään!

On silti luksusta elää opiskelijaelämää oman keittiön ja kylpyhuoneen kanssa, sillä soluasumiseen minusta ei ehkä enää olisi.

IMG_5660

Yleisfiilis kampuksesta on muutoin loistava. Stirlingin yliopisto on palkittu useaan otteeseen upeista puitteistaan sekä kattavista urheilufasiliteeteistaan.

Kampus sijaitsee luonnonkauniilla alueella, jota halkoo oma ihastuttava loch. Sen yli kulkee silta, jota tulen tallustelemaan joka päivä luennoille.

Bongasimme lochin ääreltä iltalenkillä ainakin neljä joutsenta ja paljon muita lintuja. Yksi harmaa joutsenenpoikanen taapersi muina miehinä keskellä lenkkipolkua.

IMG_5665IMG_5677

Kampuksella sijaitsee myös 1700-luvulla rakennettu linna sekä ikioma golfrata. Ehkäpä intoudun kokeilemaan viimein tuota tietenkin Skotlannissa keksittyä urheilumuotoa.

Urheilua täällä on tarkoitus harrastaa paljon, ja kävimmekin tänään jo tsekkaamassa kampuksen urheilukeskuksen, jonka kuntosali näytti varsin päheältä. Kampukseltä löytyy myös oma uimahalli ja rutkasti erilaisia ryhmäliikuntatunteja, joista joogaan aion painella heti ensi viikolla. Opiskelijoiden urheilukerhoja ja -joukkueita täällä on myös päästä päähän, ja minua kutkuttaisi jo päästä potkimaan palloa nurmikentälle…

Huomenna aloitan viimein opintoni virallisesti Stirlingissä! En meinaa pysyä pöksyissäni, tunnelmia ensimmäisestä maisteriopintoviikostani siis luvassa ensi viikolla.
IMG_5689
IMG_5649     IMG_5703

IMG_5644

Ajellen Ylämailla

IMG_9084

Olemme tehneet nyt jo useamman päivän matkaa Skotlannin Ylämaiden mykistävissä maisemissa. Joku voisi verrata näkymiä Suomen Lappiin, paitsi että kaikki tuntuu olevan huomattavasti massiivisempaa. Ajaessa näkee jättimäisiä vuoria silmänkantamattomiin, kanervaisia laaksoja ja solisevia vuoristopuroja.

Rakennuksia ei näy juuri missään, mitä nyt siellä täällä vanhojen asutusten raunioita. Ne kertovat osaltaan karusta ajasta, jolloin Englanti ajoi ylämaalaisten kulttuuria ja klaanijärjestelmää raaoin ottein alas. Tuosta ajasta kirjoittelen lisää myöhemmin, sillä Ylämaiden historia on jo nyt ensimmäisellä viikolla tehnyt minuun syvän vaikutuksen.


IMG_9050IMG_9039

Ajellessamme olemme jo tottuneet siihen, että huomaamatta korvat menevät lukkoon korkeuserojen takia. Yhtäkkiä sitä huomaa olevansa ylhäällä tunturilla, kun näkymä avautuu kauniiseen laaksoon ja Loch mollottaa tummana laakson pohjalla.

Ajokulttuuri on huomattavasti kohteliaampaa kuin Suomessa. Olemme joutuneet köröttelemään kilometritolkulla pieniä tienpätkiä, joista mahtuu ajamaan vain yksi auto. Kun kohdalle osuu toinen auto, pysäyttää jompikumpi lähimmälle ohitukseen tarkoitetulle levikkeelle.

Jokaista ohitettavaa autoilijaa tervehditään reippaalla käden heilautuksella ja hymyllä, tästä skotit eivät tingi ikinä eikä matkaajankaan syytä ole tinkiä. Teillä vallitsee siis herrasmieskulttuuri, joka sopii meille mainiosti.

Ja pysähdyspaikoilla voi törmätä mihin tahansa, vaikkapa vanhaan pariin, joka istuu Lochin rantamilla nauttien Ylämaiden hiljaisuudesta.

IMG_9067

IMG_9056

IMG_9037IMG_9029

Ensimmäinen päivä

Arrochar
Arrochar

Heräsin tänään aamulla Skotlannista pienestä Arrocharin kylästä.  Kuulen jo viereisestä huoneesta Bed and breakfast -majapaikkamme emännän Sandyn aamiaisvalmisteluja, vaikka kello ei ole vielä edes seitsemää. Eilen hän tosin kertoi, että kunnon skottimakkarat kestävät pitkään kypsentyä.

Ikkunastamme näkyy tummavetinen Loch Lomond -järvi, jonka kauneudesta on tehty useita lauluja. Ja kaunista täällä kyllä on. Järven ylle kohoavat jylhät vuoret, joiden huiput katoavat vielä aamuiseen usvaan. Ihmisiä ei näy missään. Kornisti sanottua henkeäsalpaavaa.

Pikkuruisessa majatalossamme on vain kaksi huonetta, mikä sopi meille vallan mainiosti, kun saavuimme tänne eilen ryytyneinä vuokra-autolla Edinburghista. Lensimme Helsingistä varhaisella lennolla Tukholman kautta Skotlannin pääkaupunkiin, ja yllätykseksemme taivaalta paistoi täydeltä terältä aurinko – täällähän piti sataa koko ajan!

IMG_8977

IMG_8938

Neulepaidoissamme ja pitkissä housuissamme raahasimme kolmea jättimäistä vetolaukkua lähes kilometrin päähän vuokra-auton noutopaikalle. Autolla ajo olikin melkoinen kokemus – ainakin pelkääjän paikalla. Jani otti homman haltuunsa kyllä hienosti. Aluksi tosin köröttelimme satasen rajoituksilla kahdeksaa kymppiä, mutta se ei tuntunut paikallisia hirveästi haittaavan.

Haastavimmalta aluksi tuntuivat liikenneympyrät, joita on täällä aivan tuhottomasti – isoja, pieniä, selkeitä ja aivan näkymättömiä, eli sellaisia, joissa et tajua ajavasi liikenneympyrässä ennen kuin se on jo ohi.

IMG_8955

IMG_8964Mutta aivan älyttömän kaunista, emmekä ole vielä edes päässeet ylämaille asti. Tiet muuttuvat pohjoiseen lähdettäessä nopeasti pienemmiksi, ja ajokaistojen vieressä märehtivät teräshermoiset lehmät ja naudat. Bongasin myös jo ensimmäisen ylämaan karjan lehmän, jolla oli komeat sarvet ja komea turkki.

Vain kerran Jani onnistui ajamaan vastaantulevien kaistalle. Tämä tapahtui onneksi pienellä maalaistiellä ja huomasimme molemmat mokan heti, eli selvisimme siitä vain säikähdyksellä. Takana ajavat autot pitivät tosin sen jälkeen meihin melkoista hajurakoa.

IMG_8947

Saimme jo ensimaistiaisen Stirlingistä, josta tulee lauantaina asuinkaupunkimme koko tulevaksi vuodeksi. Aloitan ensi viikolla maisteriopinnot Stirlingin yliopistossa. Ajoimme kaupungista vain pikaisesti ohi, mutta päällimmäisenä mieleen jäi kolkon näköinen linna korkean kukkulan laella.

Tässä blogissa aion siis vuoden aikana kirjoittaa elämästä, opiskelusta ja reissaamisesta Skotlannissa.

Ennen Stirlingiin asettumista meillä on kuitenkin vielä viisi päivää aikaa tutustua vuokra-autollamme uuteen kotimaahamme. Tänään matkamme jatkuu Loch Lomondin alueelta Isle of Skyen, dinosaurusten saarelle.

IMG_8956

IMG_8968

IMG_8983

IMG_8986

IMG_8975

IMG_8987