Peloista

IMG_0403

Onko minusta sittenkään tähän? Olenko tarpeeksi fiksu? Pärjäänkö vieraalla oppikielellä ja aivan uudessa oppiaineessa?

Entä miten journalistista tekstiä päivittäin syytävä ja journalismista elävä uutistoimittaja taipuu yhtäkkiä tieteelliseen ajatteluun ja akateemiseen kirjoitustyyliin?

Ulkomaille opiskeluun lähtemiseen liittyi omalta osaltani aika paljon pelkoja ja epävarmuutta. Tähän asti olen kirjoittanut blogissani vain lähes ainoastaan positiivisista jutuista, joita Skotlantiin muutto on mukanaan tuonut. Nyt aion käsitellä niitä epävarmuuksia ja pelkoja, jotka ovat olleet elämässäni läsnä siitä asti, kun sain tietää opiskelupaikastani viime keväänä.

Maisteriohjelman valinta

Ulkomaiseen yliopistoon hakeminen ei sinänsä ollut mitenkään vaikeaa, vaan se vaati vain yksinkertaisesti aikaa ja kärsivällisyyttä.

Olin päättänyt, että haluan lähteä jatkojalostamaan Haaga-Helian journalismin koulutusohjelmasta saamiani oppeja, eikä media-alan maisteritutkinto ollut minulle vaihtoehto. Koin, että viestinnän opinnot eivät voisi antaa minulle enää hirveästi lisää, sillä kolmen vuoden jälkeen Iltalehden toimittajana koin oppineeni alasta jo paljon enemmän kuin pelkästään koulun penkillä.

Halusin toimittajana erikoistua, ja ulkomaan uutisointi sekä kansainväliset asiat ovat olleet jo yläasteelta asti lähellä sydäntäni. Siispä pitkän väännön ja pohdinnan jälkeen päätin haluavani keskittyä maisteriopinnoissani kansainväliseen politiikkaan ja konflikteihin.

Ja mikäs sen fiksumpaa kuin tehdä kansainvälisen politiikan tutkinto kansainvälisesti ulkomailla.

Tältä näyttää Stirlingin yliopisto korkealta käsin.
Tältä näyttää Stirlingin yliopisto vuorelta käsin.

Väärä askel vai ei?

Tiedostin, että opiskelusta ei tulisi helppoa, sillä monet alan maisteriopintoihin suuntaavat ovat opiskelleet kansainvälisiä suhteita  jo 3-4 vuotta. Minulla oli tausta talouspainotteisesta journalismiohjelmasta, eli pelkästään alan pohjatietojen eteen joutuisin tekemään jo paljon enemmän töitä kuin kanditutkinnon kansainvälisestä politiikasta tehneet – siitäkin huolimatta, että olen kirjoittanut ja seurannut Iltalehdessä aktiivisesti ulkomaan tapahtumia.

Silti, arvokkaan opiskelupaikan saaminen tuntui keväällä aivan mahtavalta. Samalla pohdin kuitenkin takaraivossani, olisiko tämä sittenkin aivan väärä askel ja suunta uralleni. Enkä pelkästään siksi, että maisteriopintoihin Skotlannissa liittyy myös aika muheva, tuhansien eurojen hintalappu.

Olen silti aina vahvasti uskonut siihen, että jokaisen pitäisi pyrkiä tekemään juuri sitä, mitä syvällä sydämensä sopukoissa halajaa eniten. Ja minulle oikealta tuntui konflikteihin liittyvä opiskelu. Eli vaihtoehtoja oli oikeastaan vain yksi.

Niin kuin äitinikin on aina sanonut, minulla ei ole ollut tapana pelätä tai vaiheilla päätöksissäni. Tämän Tove Janssonin tekstin muistan aina eräästä äitini minulle antamasta syntymäpäiväkortista:

”Tämä tyttö ei väistä tai pelkää missään. Hän juhlii ja riehuu tai on ikävissään. Hän siitä niin tykkää ja siinä on syy. Hän on hurmaava, kiukkuinen, onnekas Myy.”

IMG_0395
Uusi kotikaupunkini.

Mikä saakelin putative

Ja onnekashan minä olen ollut, sillä ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni osaan nyt arvostaa aidosti opiskelua. Kaikki mitä teen, on minua itseäni varten. Ja ensimmäistä kertaa teen tutkintoa, jossa ei ole mitään ylimääräistä ja pakollista, vain asioita ja aihealueita, joista olen aidosti kiinnostunut.

Nyt opintoja on takana yli puolitoista kuukautta, ja alku on ollut samaan aikaan sekä älyttömän mielenkiintoista että älyttömän haastavaa.

Olen opiskellut yläasteen sekä lukion englannin kielellä, mutta silti akateeminen opiskelu vieraalla kielellä on tuottanut vaikeuksia. Kurssiemme pakolliset lukulistat ovat hengästyttäviä ja eräs skottiluennoitsija jopa naurahti, että maisteriopiskelijoille viskataan joka viikko kokonainen kirjasto päin naamaa opeteltavaksi.

Alussa minua turhautti suuresti, kun jouduin tarkistamaan joka kolmannen sanan sanakirjasta. Minunhan pitäisi olla hyvä englannissa! Akateeminen teksti on kuitenkin suomeksikin haastavaa, joten mitenkäs teiltä luonnistuisivat esimerkiksi englannin sanat scripture, dichotomy, congenial tai putative?

Suurta stressiä ovat aiheuttaneet myös tulevat esseet ja esitelmät. Opinko parissa kuukaudessa tekemään oikeanlaisia lähdeviittauksia? Monelle yliopisto-opiskelijalle tällainen on varmasti tuttua kauraa, mutta koska tein alemman korkeakoulututkintoni ammattikorkeakoulussa, on minulla paljon enemmän käytännön kokemusta journalistisen tekstin tuottamisesta kuin akateemisista hienouksista.

IMG_0393

Valaistuminen

Viime viikko oli kokonaisuudessaan melkoisen stressin täytteinen. Painoin maanantaista keskiviikkoon pitkät päivät kirjastossa, sillä tiesin, että torstain ja perjantain tulisin viettämään Edinburghin yliopiston järjestämässä turvallisuuskonferenssissa. Jo etukäteen minua ahdisti, että konferenssi olisi vain pois arvokkaasta lukuajastani.

Edinburghissa koin kuitenkin valaistumisen. Minkä oletin tylsäksi konferenssiksi, olikin jotain aivan muuta – järisyttävän inspiroivaa. Paikalla oli puhumassa alan johtavia tutkijoita ja asiantuntijoita, ja uppouduin kuuntelemaan avauksia niin Yhdysvaltain lennokki-iskuista ja niiden eettisyydestä, pienten valtioiden liittoutumattomuudesta kuin Isisin menestyksen taustoistakin.

Puhujat syventyivät myös Ukrainan kriisin ja Putiniin sekä Skotlannin itsenäistymisen turvallisuusvaikutuksiin ja kansanäänestyksen uutisointiin. Erityisesti minuun upposivat yllättävät aiheet, kuten naisten rooli rauhanrakentamisessa ja naistutkimus konfliktialueilla, muun muassa Afrikan Sierra Leonessa.

”Tää on niin siistiä”, ajattelin valitsemaani oppialaa. Mitään en haluaisi tällä hetkellä opiskella enempää kuin maailmanpolitiikkaa ja kansainvälistä turvallisuutta koskevia kysymyksiä.

Konferenssissa oli hienoa myös sen oivaltaminen, että minähän ymmärrän näitä asioita. Jotkut aihekokonaisuudet ovat monimutkaisempia kuin toiset, mutta silti pystyin muitta mutkitta seuraamaan tieteellistä väittelyä ja teorioita, joista alalla kuhistaan.

IMG_0390

En ole valmis

En usko olevani vielä valmis millään tasolla – en journalistina saatikka minään kansainvälisen politiikan asiantuntijana. En usko, että kukaan ihminen on ikinä täysin valmis.

Koin kuitenkin viime viikon konferenssissa tärkeän oivalluksen, jonka uskon kantavan haastavissa opiskeluissani pitkälle.

Minä pystyn tähän, koska haluan niin.

Tämän tekstin lopputulema on siis kornisti itsensä ylittäminen. Kokeilkaa rohkeasti asioita, mistä unelmoitte, älkääkä jättäkö hullujakaan ideoita tekemättä siksi, koska pelottaa.

Monet kysyivät minulta ennen kuin muutin Skotlantiin, että eikö ulkomaille lähtö pelota? Miten voit jättää kaiken rakkaan taakse Suomeen?

Uudet asiat ovat aina pelottavia, tapahtuivat ne sitten Suomessa tai vieraalla maalla. Mutta jos jättää pelon takia asioita kokematta, ei elämästä jää paljoa käteen. Ja kyllä ne rakkaat asiat siellä Suomessa pysyvät ja myös odottavat.

Varmaan tulen jatkossakin saamaan itkupotkuraivareita, kun en löydä kirjastosta oikeaa kirjaa tai olen ymmärtänyt esseekysymyksen aivan väärin. Uskon silti selviäväni siitä ja kaikesta muustakin myös jatkossa.

Tarinan opetus? Uskaltakaa. Se on aika siistiä.

Pohjois-Irlannista, kummituksista ja koulustressistä

IMG_9819
St Andrewsin ikivanha hautausmaa.

Huomenta Stirlingistä! Kuten otsikostakin käy ilmi, tämä kirjoitus käsittelee vähän sitä sun tätä. Viime päivinä ja viikkoina on pitänyt melkoista hoppua, joten tässä pintaraapaisu siihen, mitä skottikuplaan tällä hetkellä kuuluu.

Kahvi valuu uudessa keittimessä, jonka sain Janilta syntymäpäivälahjaksi. Se on ollut mahtava arjen pelastaja, sillä skotlantilainen kahvi on… Noh melkoisen pahaa. Ulkona näkyy olevan syksyisen kirpakka ilma, mutta aurinko paistaa täydeltä terältä. Loistava sää siis suunnata tänään päiväreissuille Skotlannin pääkaupunkiin Edinburghiin!

Kuten sanoin, täällä on pitänyt hoppua. Keskiviikkona ensimmäiset vieraat, siskoni ja siskontyttö lähtivät, ja olen taas ehtinyt keskittyä täysillä opiskeluun, joka alkaa jo pikkuhiljaa stressata minua. Syyslukukautta on kahdeksisen viikkoa jäljellä ja minulla on edessä vielä suuri määrä esseepalautuksia, esitelmiä ja erilaisia simulaatioharjoituksia. Mitenköhän niistä tällainen työelämässä jo marinoitunut liihottelija tulee selviämään?

IMG_9699
Meillä on siskoksilla näkyy olevan melkoisen samanlaiset eleet ja ilmeet.
IMG_9716
Matkalla St Andrewsiin pysähdyimme myös pienessä Falklandin kylässä – joillekin ehkä tuttu jälleen Outlander-sarjasta.

Belfastiin

Mielenkiintoisuudesta ei ole onneksi ollut pulaa. Olen tällä viikolla opiskellut rauhanprosesseja, erityisesti onnistumista Etelä-Afrikassa, epäonnistumista Palestiinassa ja sitten jotain siltä väliltä Pohjois-Irlannissa. Pohjois-Irlanti onkin ensi viikon seminaarimme pääaihe, ja aiheeseen paneutuminen on ollut todella silmiä avaavaa. Minusta tuntuu hurjalta, miten vielä 1990-luvulla Brittein saarilla on myllännyt niin järjestön konflikti.

Ja vaikka Good Friday Agreement eli Pohjois-Irlannin rauhansopimus allekirjoitettiin vuonna 1998, on maan tilanne vieläkin hyvin hatara. Hallituksessa ja eduskunnassa nahistelevat edelleen samat konfliktin osapuolet, joilla kesti kolmisenkymmentä vuotta saada väkivalta edes jollain tasolla päätökseen. Kun mielipide-erot ovat juurtuneet niin perustavanlaatuisella tasolla niin syvälle, voidaan vain kuvitella, minkälaista päätöksenteko on nykyisessä Pohjois-Irlannissa. Hyvin heikkoa, on vastaus.

Koska Pohjois-Irlanti kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon, suunnittelemme Janin kanssa tammikuussa reissua Belfastiin! Jännää, eikö? Lennot näkyvät olevan aivan naurettavan halpoja, Edinburghista lentää Dubliniin halvimmillaan 7 punnalla per suunta. Vielä arvomme, lennämmekö juuri Dubliniin ja vietämme myös pari yötä siellä ja sitten bussilla Belfastiin, vai sitten suorilla lennoilla vaan Belfastiin.

IMG_9818
St Andrewsin vanha katedraali.
IMG_9830
St Andrewsin rauniolinna.

Kummituskierroksia

Skotlannin maaperälläkin on tullut taas reissailtua, viimeisimpänä kävimme alkuviikosta idässä Fifen alueen läpi ajellen ja suuntasimme St Andrewsin pieneen merenrantakaupunkiin. Paikkahan on tuttu yliopistostaan, jossa kuninkaallisperheen vesat ovat perinteisesti opiskelleet. Varsin suloinen pikkupaikka – tänään saa nähdä, minkälaisia aatteita Edinburgh herättää!

Edinburghissa suuntaamme illalla yliopiston International societyn kanssa kummituskierrokselle. Vastaavan koin viime viikonloppuna Stirlingissä, ja se oli ainakin sen verran kiinnostava, pilkkopimeässä kävellen ikivanhan hautausmaan läpi ja kuunnellen kummituskertomuksia, että illan kierrokselle on aika kovat odotukset.

Matkani käy Edinburghiin kolme kertaa seuraavan kolmen viikon aikana. Ensi viikolla suuntaan Edinburghin yliopistoon kaksi päivää kestävään turvallisuuskonferenssiin, lokakuun lopussa vietämme Halloween-viikonlopun eli skottilaisittain samhainin myös Edinburghin kummitusten kanssa.

Halloweenhan näkyy täällä jo joka paikassa, perusmarketit sun muut apteekkien ikkunat on jo koristeltu mitä kekseliäimmillä koristeilla. Tescon katosta roikkui mestatun miehen pää, koristeet eivät siis todellakaan ole mistään kevyimmästä päästä. Kurpitsojakin myydään aivan joka puolella, Jani lupasi, että voidaan ostaa meillekin pari ja yrittää vaativaa kaiverrusoperaatiota.

Eli vieläkin elämä on aika ihanaa skottikuplassa. Kiireistä kyllä, mutta silti aika ihanaa. Toivotaan, että fiilikset ovat samanlaiset vielä pahimpien deadline-viikkojen aikaan. Nyt Edinburghiin!

IMG_9835

Kuokkavieraana monttubileissä

Kuvia The Settle Innistä ei tullut otettua montaa - eivätkä ne tekisikään oikeutta paikan loistavalle tunnelmalle.
Kuvia The Settle Innistä ei tullut otettua montaa – eivätkä ne tekisikään oikeutta paikan loistavalle tunnelmalle.

Kävelimme perjantaina Stirlingin komealle linnakukkulalle. Tarkoituksenamme oli suunnata yksille oluille kaupungin vanhimpaan pubiin, The Settle Inniin.

Kun saavuimme nuhjuisen ja vaatimattoman näköisen kuppilan eteen, mietimme, tohdimme astua sisään ollenkaan. Ikivanhan näköinen, käsivarret haalistuneita tatuointeja täynnä oleva skottimies tervehti meitä kuitenkin reippaasti pubin edustalla. Astuimme sisään.

Pikkuruisessa kuppilassa oli tusinan verran mustiin pyhäpukuihinsa pukeutuneita miehiä ja naisia. Ja syy selvisi miltein saman tien: paikan kantis oli haudattu samana päivänä ja koko kööri – muut kanta-asiakkaat, omistaja sekä nykyiset ja entiset baarimikot – olivat kokoontuneet hautajaisten jälkeen yhteisiin ”monttubileisiin”, niin kuin Jani asian kauniisti pani.

Surullisesta tapahtumasta huolimatta saimme ulkopuolisina sellaisen vastaanoton, jonka vain skotlantilaiset voivat antaa. Illasta muodostui heittämällä sellainen, jonka muistan varmasti lopun elämääni.

Meiltä tiedusteltiin heti saapuessamme sisään ahtaaseen, mutta tunnelmalliseen kivipubiin, keitä olemme ja mistä tulemme. Pian tunsimme jo koko köörin nimeltä ja meille tarjottiin olutkierroksia. Meihin haluttiin aidosti tutustua. Muuttomme Stirlingiin tuntui saavan läsnäolijat riemastumaan.

Ja oi sitä naurua.

En muista, milloin olen nauranut ventovieraiden seurassa niin makeasti, että mahaani sattui. Liz siteerasi minulle skotlantilaisten kansallisrunoilijaa Robert Burnsia ulkomuistista. Haggiksesta sain paikallaolijoilta monta vahvaa mielipidettä. Paul jopa soitti vaimolleen, jotta tämä tulisi tervehtimään meitä pubiin, koska ”hänen on vain tavattava teidät”.

Välillä itkettiin poismenneen takia, kun jukeboksista soi koskettava kappale, sitten taas naurettiin oluttuopposet läiskyen. Meidän kihlauksestamme innostuttiin myös sen verran, että häitämme alettiin jo suunnitella järjestettäväksi The Settle Innissä. Jani saisi kuulemma lainata Paulin omaa kilttiä, vaikka mies olikin Jania lähes kaksi kertaa pidempi.

”Yksillä käyminen” venyi spontaanisti tuntien spektaakkeliksi. Ja Skotlannissa aidoissa pubeissahan ei istuta, vaan paikalliset seisoskelevat pikkuruisen baaritiskin ympärillä vaihdellen keskenään kuulumisia. Uskon, että näin on ollut enemmän tai vähemmän aina – ja tämä pubi on ollut paikallaan jo kolmisensataa vuotta, ainakin 1700-luvusta lähtien.

Baaritiskin takana liikehti väsyneesti vanha ja äkäinen John. Pohdin muille paikallaolijoille ääneen, mahtaako mies hymyillä ikinä. Mutta tulihan se hymy sieltä – ja lähtiessämme pubista tunteja myöhemmin John vinkkasi minulle jo silmää tiskin takaa.

Ensi viikolla kuulemma taas nähdään.

IMG_5716
Stirlingin vanhaan kaupunkiin ja linnakukkulalle saa kivuta kymmenisen minuuttia kaupungin keskustasta.

IMG_5806

IMG_5805
Näkymät kaupungin korkeimmalta kohdalta palkitsevat.

IMG_5723