Voittajafiilis! 6 asiaa, mitä Skotlannista jäi käteen

Edinburgh Christmas Market.

Istumme Janin kanssa Edinburghin lentokentällä, suuntana Suomi, perhe, ystävät ja yhteinen joulunvietto. Kun Ed heitti meidät tänään aamulla lentokentälle, on vähän hassu olo – olen toisaalta palaamassa kotiin, ja toisaalta lähtemässä kotoa. En olisi uskonut, että vain kolmessa kuukaudessa Skotlanti ja Stirling alkavat tuntua niin kodilta.

Halusin vielä viimeiseksi (ja tällä kertaa lyhyeksi päivitykseksi) ennen Suomen vierailua kirjoittaa siitä, mitä ensimmäisestä lukukaudesta Skotlannissa on jäänyt käteen.

Hirmuisesti uusia, aivan huippuja ystäviä. Parin viime viikon aikana meillä on ollut jälleen muutamat Suomi-bileet suomalaisten kesken ja voin sanoa, että suomalaisten määrä täällä ei haittaa yhtään – päinvastoin on aika siistiä, että Stirlingissä on niin tiivis suomalaisyhteisö. Heitä unohtamatta olen tutustunut myös huippuihin skotteihin ja kansainvälisiin tyyppeihin, jotka ovat avartaneet maailmankuvaani entisestään. Kiitos teille kaikille!

Tietoa. Ensimmäinen kolmesta maisterilukukaudestani on ollut todella tiukkaa opiskelua. Kun keskiviikkoaamuna tiputin viimeisen esseeni opiskelijatoimiston postiluukkuun, olo oli aika tyhjä. Laskeskelin, että olin viettänyt viimeiset kymmenisen päivää putkeen opiskellen joko kirjastossa tai 8-9 tuntia kestävissä seminaaripäivissä. Viimeinen esseeni oli sellaiset 18 000 merkkiä, ja sen palauttaminen tuntui aivan huikealta saavutukselta.

Pubimuistoja. Täällä pubit ovat vain niiiin erilaisia kuin Suomessa. Poikkeuksetta pubissa kuin pubissa on jonkun kantiksen koira iloisesti vapaana, heiluttaen häntää kaikille paikallaolijoille. Pubeissa tulee juteltua aina, siis aina, tuntemattomille tyypeille. Se on aika ihanaa. Ja takkatulet sekä livemusiikki – nämä puuttuvat liian usein suomalaisista baareista.

Koulumenestystä. Äitikin oli huolissaan, kun jännitin niin paljon pärjäämistäni ja esseiden kirjoittamista. Mutta nyt voin (ja äiti voi) huokaista helpotuksesta, sillä olen pärjännyt hienosti alun peloista huolimatta. Kaikista tähän mennessä palautetuista esseistäni olen saanut ylimmän arvosana-asteikon, eli distinction (=kunniamaininta) arvosanoja. Jee!

Kaikkea ihanaa skottilaista. Skotlanti on vienyt minut täysin mennessään. Monen kanssa olen jutellut siitä, että toiset rakastuvat päätä pahkaa Skotlantiin, toiset vihaavat tätä maata. Jos unohtaa sateen, Skotlannilla on todella paljon annettavaa: rennot ja rehelliset ihmiset, hyvät bisset ja lämmittävä viski, haggista (oikeasti se on hyvää!) ja tietenkin maisemat ja vuoret, jollaisia en ole ikinä nähnyt missään muualla. Ja historia ja ihanat kaupungit, kuten Edinburgh. Lista jatkuu vaan loputtomiin.

Kävimme Janin kanssa Birds & Bees -ravintolassa perinteisellä joululounaalla.

Joulufiilikset. Skotlantilaiset, ja omien englannissa vietettyjen kuukausien perusteella myös englantilaiset, osaavat ottaa juhlapyhistä kaiken irti. Itse rakastan joulua, joten ei haittaa yhtään, että täällä kaupoissa alkoivat soimaan joululaulut jo lokakuussa. Jokaisessa pubissa on oma joulukuusi. Ja Edinburghin joulumarkkinat olivat myös jotain aika ihanaa.

Rankka, mutta aivan mahtava lukukausi siis takana, fiilistä voisi kuvailla voittajafiilikseksi. Kiitos kaikille, jotka ovat olleet osa tätä syksyä.

Merry Christmas!

Vuosi 2018 – Mitä itse tekisit?

Nato-maat kokoontuvat huomenna Stirlingiin. On vuosi 2018. Ukraina on liittynyt viime vuonna Naton jäseneksi, ja nyt Venäjä on lähettänyt maajoukkonsa Ukrainaan. USA:n uusi presidentti Donald Trump uhoaa kostoa. Miten käy maailman?

Tällaista kuuluu tällä hetkellä syyslukukauden viimeiseen opetusviikkooni Stirlingissä. Huomenna entinen suurlähettiläs Francois Gordon tulee pitämään maisteriryhmällemme simulaatioharjoituksen, jossa Nato-delegaatioina kokoonnumme päättämään maailman kohtalosta.

Tästä ei voi tulla muuta kuin hauskaa! Toivotaan, että saan roolikseni USA:n ja voin heittää muita neuvottelijoita tupeellani Trumpin tyyliin.

Neuvotteluita, neuvotteluita ja neuvotteluita

Koko ajan ei voi opiskella. Silloin voi kiipeillä Skotlannin vuorilla.

Viimeiseen viikkoon on mahtunut paljon. Maanantaina päätimme konfliktintutkimus-kurssimme pitkälliseen pohdintaan Syyrian kriisistä.

Ratkaisua emme yllätykseksemme keksineet, mutta sen sijaan opin erään tärkeän seikan: myös Isisin kanssa neuvotellaan – halusivat muut maat myöntää sen tai eivät.

Aikanaan britit neuvottelivat Pohjois-Irlannissa IRA:n kanssa vaikka eivät sitä myöntäneet, ja samoin Turkki neuvottelee tälläkin hetkellä PKK:n kanssa kieltäen sen samalla sinnikkäästi julkisesti. Näin politiikka toimii, vaaleissa ääniä ei kerätä terroristien kanssa ”veljeilemällä”.

Neuvotteluita ja diplomatiaa ei ole tältä viikolta puuttunut. Tämä ja eilinen päivä kuluivat Diplomatic skills -workshopissa. Kahden päivän puserrukseen sisältyi kolme kiinnostavaa neuvotteluprosessia, joiden kulkua ja onnistumista tutkimme tarkasti. Aiheina olivat siis EU:n talouskiistat, WTO:n Dohan kierros ja vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastoneuvottelut.

Jälkimmäisen innoittamana tarkastelimme myös tämänhetkisiä Pariisin ilmastoneuvotteluja ja sen sudenkuoppia. Ja siellä on muuten jälleen aika paljon pelissä.

Verta ja kyyneliä

On aika vaikea pistää sanoiksi, miten älyttömän silmiä avaava ja opettavainen sekä samalla todella kuluttava kulunut viikko on ollut.

Maailmanpolitiikka on aivan saakelin monimutkaista. Ja välillä neuvottelut voivat olla ihan suoranaista sirkusta.

Pelkästään Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa puheenjohtaja jouduttiin erottamaan ja erään delegaation edustaja herätti huomiota hakkaamalla käteään pöytään niin pitkään, että se vuoti verta. Hän halusi vain saada puheenvuoron.

Kaikki maat lähtevät kansainvälisiin neuvotteluihin jotain haluten ja toivoen. Näiden kaikkien halujen olisi jollain tavalla kohdattava, esimerkiksi juuri nyt meneillään olevissa Pariisin ilmastoneuvotteluissa.

Sanomattakin selvää, että se on melkein mahdotonta. Vain melkein.

Eli toivoa sopii, että huomenna löytyy rauha Eurooppaan, Putin saadaan kuriin ja Trump pysyy tyytyväisenä.