Oppia konkarilta – voiko apu vain pitkittää sotaa?

 

Vuosi 1984 ja Etiopiassa on ”raamatulliset” mittasuhteet saanut nälänhätä. Ihmisiä kuolee sadoittain päivässä nälkään. Olet kansainvälinen avustustyöntekijä ja kuljetat rekkalastillista avustustarvikkeita pahiten kärsiville alueille.

Sotilaat pysäyttävät saattueesi. He vaativat puolia ruoka- ja lääketarpeita itselleen. Mitä teet? Jos annat heille osankaan tavaroista, avustat haluamattasi jatkuvaa väkivallan kierrettä. Jos et anna, kuolevat viattomat siviilit aavikolla nälkään ja tauteihin.

”Olin pragmatisti, ja pyrin antamaan aina maksimissaan 15 prosenttia sotilaille, jotta edes osa avusta saataisiin perille”, Sir George Reid kertoi torstaina luokallemme. Olimme kaikki hiljaisia kunnioituksesta.

Arvostettu skottipoliitikko, journalisti sekä kansainvälisen Punaisen Ristin entinen pr-päällikkö George Reid opettaa maisteriohjelmallemme harvinaislaatuista Humanitarian Studies -kurssia, joka järjestetään Britanniassa ensimmäistä kertaa ikinä.

Hurjia tarinoita

IMG_1687
Opintojen ohella olen ehtinyt opettelemaan myös viskin juomista.

Kurssi alkoi tällä viikolla, enkä voisi olla aiheesta enemmän innoissani. 76-vuotias Reid on alansa Konkari isolla K:lla, ja hänen kokemuksistaan ei voi tuntea muuta kuin pelonsekaista kunnioitusta.

Reidillä riitti eilen tarinaa niin Etiopian nälänhädästä, Bosnian sodasta kuin Armenian maanjäristyksestäkin.

Hänen avustussaattueitaan on ammuttu, hän on neuvotellut hätäavusta neuvostoliittolaisten kelmien kanssa ja nähnyt aitiopaikalta, mitä humanitaarinen apu on – ja mikä siinä mättää.

Aihe on kiinnostanut minua jo pitkään, opiskelenhan konfliktintutkimusta ja humanitaarinen apu – siis niiden auttaminen, joiden hätä on suurin – on konflikteissa vahvasti läsnä. Luin viime syksynä aiheesta Linda Polmanin (2010) loistavan kirjan ”War Games”, minkä jälkeen en ole pystynyt suhtautumaan humanitaariseen apuun enää samalla tavalla.

Turhaa apua?

Auttamisesta on tullut valtava miljardibisnes. Järjestöt kilpailevat rahoittajista, ja kriisien ytimeen mennään usein millä hinnalla hyvänsä – joutui sitten välistä maksamaan kapinallisille voitelurahaa, jolla sotaa pidetään yllä, tai älyttömiä veroja ja maksuja korruptoituneelle hallitukselle.

Tekopyhää, eikö? Mutta pitäisikö sitten maailman pahiten kärsiviä lakata kokonaan auttamasta?

Ei, on oma mielipiteeni. Kriisialueilla auttaminen ja esimerkiksi kehitysapuun vahva panostaminen on ensiarvoisen tärkeää. Silti, millä hinnalla hyvänsä humanitaarista työtä ei tule tehdä. Miten se tehdään eettisesti, on suuri kysymys, joka edelleen odottaa vastaajaansa.

Toivon saavani aiheeseen edes jonkinsuuntaisia vastauksia Reidin kiinnostavalta kurssilta. Vähintään pääsen kuulemaan aitiopaikalta hurjia tarinoita kovapintaiselta legendalta.

Bosniasta Reid muisti elävästi sen, kuinka armeijan tiesuluilla vastassa oli joko ”80-vuotiaita vanhuksia tai 8-vuotiaita poikasia, kaikki vahvassa raki-humalassa”. Yritä nyt siinä neuvotella avun pääsemisestä perille.

IMG_1651.jpg
Kissoja on Skotlannissa joka puolella. Esimerkiksi vakituisina asukkaina viskitislaamoissa ja museoissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s