On hassua, miten käsitys ajasta ja sen kulusta muuttuu jo muutamissa kuukausissa ulkomailla.
Eräänä sunnuntaina ajattelin huomaamattani, etten ehtisi kuin kolmeksi tunniksi kirjastoon ja näin ollen pohdin, kannattaako sinne edes lähteä niin lyhyeksi aikaa. No lähdin kuitenkin, ja kolmessa tunnissa opin aika paljon Darfurin konfliktin nyansseista.
Jälkeen päin mietin, että Suomessa en oikein edes muista, milloin olisin s a a n u t lukea kolme tuntia yhteen putkeen kenenkään häiritsemättä, minua oikeasti vielä aidosti kiinnostavasta aiheesta. En ainakaan töissä, sillä toimittajana taustatyöhön saa käyttää yhä vähemmän ja vähemmän aikaa. Enkä varsin kyllä Suomessa vapaa-ajallakaan, sillä aina oli kiire näkemään kavereita, treenaamaan, ruokaostoksille, bileisiin.
Täällä kolme tuntia tuntuu häviävän lyhyeltä ajalta opiskeluun, kun Suomessa vastaava aika olisi silkkaa luksusta – pelkkään lukemiseen.
Ja toki täälläkin näen kavereita, käyn bileissä ja baareissa, treenaan neljä kertaa viikossa. Mutta koska lukemisesta on tullut se työ, jota tein Suomessa kahdeksan tuntia päivässä, ovat ajatukseni kääntyneet niin, että myös täällä pitäisi istua kirjastossa tuntikausia.
Vaikka kolmessakin tunnissa, tehokkaasti luettuna, oppii vaikka mitä. Silti pyrin viettämään päivittäin kirjastossa 6-9 tuntia lukien. Onko tämä suomalaisten tunnollisuutta pahimmillaan?
Ajalla on täällä myös kääntöpuolensa. Kun ei tarvitse herätä kuudeksi töihin, en todellakaan sitä tee. Rytmini on kääntynyt aivan päälaelleen: kukun iltaisin lukemassa ties mitä kirjoja puoleen yöhön asti, ja aamuisin saan raahattua itseni aikaisintaan kirjastoon yhdeksältä – jos silloinkaan. Aamuisin keittelen muina miehinä rauhassa kahvia, luen kirjoja ja lehtiä, mussuttelen aamupalaa kuin minulla ei olisi mitään huolia maailmassa.
Janikin ihmettelee, miten aiemmin aamuvirkusta minusta on tullut tällainen aamulusmu. Ja mietin kauhulla, mitenköhän kehoni (ja mieleni) tottuu syksyllä taas kahdeksan tunnin työpäiviin ja vuorotyöhön.
Kai pointtini silti on, että nauttikaa ajasta. Sitä on elämässä lähes aina liian vähän.
Nauttikaa siitä varsinkin tällaisissa elämänvaiheissa, jolloin sitä tuntuu olevan kerrankin tarpeeksi (ainakin melkein). Ainakin tarpeeksi tekemään sitä, mihin on juuri nyt tarkoituskin keskittyä. Olipa sitten kyseessä äitiysloma, välivuosi reissatessa tai opiskelu ulkomailla.
Sillä kyllä sitä ehtii tehdä taas kahdeksan tunnin työpäiviä. Ja muistella kaiholla niitä päiviä, kun sai keskittyä pelkkään lukemiseen edes kolme tuntia päivässä.
skottityttö 