Blogin jäähyväiskirjoitus on venynyt. Tarkoitus oli kirjoittaa se jo ennen Skotlannista lähtöä, mutta tietenkin viimeiset viikot omien häiden merkeissä(!), gradun palauttamisen, pakkaamisen ja viimeisen vieraan vastaanottamisen kanssa kuluivat ihan sumussa.
Lähdin Skotlannista siis kaksi viikkoa sitten huomenna eli maanantaina. Kaksi viikkoa sitten tähän aikaan Skotlannissa pakkailin kuumeisesti, mikä tosin sujui yllättävän hyvin, ja tietenkin vietin viimeistä päivää Janin kanssa. Oli aika haikeat fiilikset.
Jani ajoi minut lentokentälle varhain maanantaiaamuna. Minulla oli edessä muutto kohti Myanmarin Yangonia, kun taas Jani jäisi Skotlantiin vielä noin viikoksi ennen Suomeen muuttoa. Aika vaikea kuvailla sitä fiilistä, kun olet tuoreen naimisiinmenon takia onnesta ylimmilläsi, ja sitten jätät rakkaimman ihmisen Eurooppaan ja itse suuntaat uudelle mantereelle. Hyvästit olivat aika kyyneleiset.
Silti – tiesimme, mihin olemme hyppäämässä. Halusimme mennä naimisiin ennen minun lähtöäni, olimmehan jo suunnittelemassa häitämme ensi kesälle joka tapauksessa. Nyt ne sitten vain vähän aikaistuivat! Ja Skotlannissa naimisiinmeno oli kaikin puolin älyttömän romanttista, olihan Skotlannista muotoutunut meille molemmille kuluneen vuoden aikana todella rakas ja tärkeä paikka. Naimisiinmeno vielä kruunasi upean vuotemme. Tänne muutamme vielä joskus uudestaan, molemmat olemme ajatelleet.
Karkaushäät
Olen aina salaa halunnut pienet häät, joten nyt tuli sekin unelma toteen. Aloimme suunnitella häitämme loppukeväästä, kun työpaikkani Yangonissa varmistui. Häät eivät olleet siis mikään hetken mielijohde, vaan muutamien kuukausien suunnittelun tulos. Kaikki karkaushäihimme liittyvä onnistui kuitenkin joka tapauksessa niin mutkattomasti ja helposti, että meille tuli siitäkin vahvasti fiilis, että tämä oli meille täydellinen ratkaisu.
Hääpaikkamme löysimme sattumalta, kun lähdimme kävelylle lammaslaitumia pitkin. 1700-luvun skottikartano villeine puutarhoineen ja pihalla märehtivine lampaineen oli tunnelmaltaan aivan täydellisen romanttinen. Paikan omistajapariskunta otti meidät vastaan kuin omat lapsensa ja he tekivät päivästämme kaikin puolin täydellisen. He antoivat meille häälahjaksi jopa perinteisen skotlantilaisen viskimaljan kaiverruksineen. Ruoan tilasimme paikallisen lähimaatilan myymälästä.
Häät olivat monilta osin tee-se-itse häät: tein hääkampaukseni ja meikkini itse, askartelimme yhdessä hääkimppuni ja Janin napinläpikukan ja hääkuvien ottaminenkin oli meidän yhteinen projektimme, eli kaikki hääkuvat otimme myös itse. Tämäkin kaikki teki häistämme kaikin puolin erityisemmät.
Vihkiminen järjestettiin kartanon puutarhassa, satoja vuotta vanhan aurinkokellon vieressä. Kello oli aikoinaan häälahja kartanon omistajan vaimolta miehelleen. Skotlantilainen seremonia oli todella herkkä. Seremoniamme kruunasi skotlantilainen ”handfasting”, käsien sidonta, jota on harjoitettu Skotlannissa jo vuosisatojen ja kenties tuhansien ajan.
My friend and my love
Beside me and apart from me
In laughter and in tears
In times of stress and in times of tranquillity
I will love honour and comfort you
From this day forth
180 päivää Myanmarissa
Elän aika hulluja aikoja. Normaalilla mittapuulla gradun palauttaminen olisi varmasti monen elämässä aika suuri asia – ja oli ehdottomasti minunkin, mutta se meni jotenkin aivan ohi kaikkien muiden mullistavien asioiden ohella. Mutta gradutyön palautin siis viikkoa ennen Myanmariin lähtöä, joten minun pitäisi nyt valmistua sitten maisteriksi marraskuussa International conflict and cooperation -tutkinnolla.
Skotlanti oli kaikin puolin oikea ratkaisu, vaikka sitä viime vuonna paljon pohdinkin ja jännitin. Koin opiskelun Stirlingissä todella arvokkaaksi ja mielekkääksi. Uskon oppineeni asioita, joista tulen hyötymään paljon tulevaisuudessa. Ja olen hyötynytkin jo, varmasti työtäni täällä Yangonissa en olisi saanut ilman opiskelujani Stirlingissä.
Suuri kiitos vielä kaikille, jotka tekivät vuodestani erityisen. Tunnen, että Skotlanti kasvatti minusta enemmän sen Mimosan, joka haluan elämässäni olla. Se teki minusta ikään kuin enemmän täyden itseni, en tiedä ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Skotlannin vuosi vahvisti myös parisuhdettamme enemmän kuin osasimme odottaa.
Vaikka Skotlantiin (ja vähän Suomeenkin) on jo ikävä, on Myanmar ollut jo ensimmäiset kaksi viikkoa aivan älyttömän mielenkiintoinen kokemus. Työ on todella mielenkiintoista ja opettavaista, kollegat ja uudet ystävät aivan huippuja. Silti kehitysmaassa asuminen vaatii totuttelua.
Myanmar on Kaakkois-Aasian köyhimpiä maita ja se on ollut länsimaalaisille kunnolla avoinna vasta viitisen vuotta, eli monella tasolla maa on vielä hyvin paljon jäljessä muista Aasian maista. Toisaalta köyhyydestä ja vastoinkäymisistä huolimatta ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja hymyileväisiä, ja täällä on hyvin vahvasti jotenkin tekemisen meininki, kun maa ottaa ensiaskeliaan kohti demokratiaa.
Minulla on siis jännittävät puoli vuotta edessä. Varmasti myös kovin ikäväntäytteiset, kun kaipaan tuoretta aviomiestäni. Skottityttö-blogini päättyy nyt tältä erää. Skotlanti on takana, ja epävarmojen sekä heikkojen nettiyhteyksien ja ihan aikahaasteidenkin takia Myanmarista en enää blogia kirjoita.
Seikkailu jatkukoon!
skottityttö 