Kuolleen lampaan laakso

IMG_2545

Vuorikävely, hill walking on täysin yllättäen koukannut lempipuuhieni kärkeen täällä Skotlannissa. Olen aina pitänyt ulkoilusta ja pitkistä kävelylenkeistä, mutta hardcore-vuorikiipeily ja pitkät vaellukset ovat minulle varsin vieraita. Siispä vuorikävely on tarjonnut jotain näiden väliltä.

Skotlannissahan vuoria riittää, jopa täällä sydänmailla, joissa kotikaupunkimme Stirling sijaitsee. Stirlingin yliopiston takaa nousee Ochil Hillsin vuorijono, joten aivan kivenheiton päästä opinahjostani sijaitsee lukuisia eritasoisia vuorikävelyreittejä.

Viime syksynä valloitimme upean Dumyatin huipun, ja tällä kertaa vuorossa oli Alva Glenin laakso, sillä ihanan keväiset ilmat ovat suosineet viime viikkoina kovasti Stirlingin pitäjää. Kevät ja kesä ovat todellakin tulossa, ja keväällähän tekee aina ja koko ajan mieli ulos.

Matkasimme bussilla pieneen Alvan kylään, jonne matka yliopistolta kesti alle puoli tuntia. Sympaattinen pikkykylä koostui käytännössä yhdestä pääkadusta ja muutamista pubeista, ja heti kylän takaa nousivat Ochil Hilsin kauniit siluetit.

Alva Glenin juurelle käveli kylästä noin kymmenessä minuutissa.

IMG_2555

IMG_2547

 

Vesiputouksien laakso

Alva Glen oli aloittelevalle vuorikävelijälle upea kokemus. Laaksossa on peräti viisi eri vesiputousta, ja ylöspäin noustessa niiden maisemia ei voinut lakata ihailemasta.

Ylhäällä vuorilla laidunsivat rohkeat lampaat, solisevan veden äänet kohisivat korvissa ja Skotlannin keväinen luonto rönsyili ympärillä. Näkymät avautuivat pitkälle Stirlingin alueelle ja Firth of Forthille.

Reitti oli todella hyväkuntoinen ja nousu laaksosta vuorille tasainen, eli soveltuu myös esimerkiksi lapsiperheille (ilman ehkä aivan niitä pienimpiä lapsia). Muita kävelijöitä oli yllättävän vähän, mikä oli myös plussaa.

Reitin yläpäästä löytyi salakuljettajien vanha luona, Smuggler’s cave, jonka pimeyteen oli jännittävä laskeutua. Skotit ovat olleet aika epeleitä, jos tänne ovat saaneet roudattua viinaksensa!

IMG_2449IMG_2529

Maailman yllä

Luolan jälkeen reitti huipulle vaikeutui, mutta pienet polut veivät lammaslaitumien halki kohti huippua. Tälle osiolle eivät enää monet retkeilijät uskaltautuneet, enkä suosittelisi tätä reittiä enää lapsiperheille tai hutera-askelisille.

Me jatkoimme matkaa ylös lampaiden määkiessä vieressä (yllättävän kovaäänisesti), ja nautimme vuorella sitten ihanan eväslounaan kaikessa hiljaisuudessa (miinus lampaat), maailman yläpuolella.

Nousu Alvalle oli helpompi kuin Dumuyat-vuorelle ja kesti noin 1,5 tuntia lyhyine lounastaukoineen, alas noin tunnin.

Kokemus oli kaikkiaan aivan mahtava. Ja vuorikävely tarjoaa suuremman onnistumisen tunteen kuin pelkät kävelylenkit, sillä vuoren valloittaminen tuo joka kerta yllättävän suuren tyydytyksen – minähän pystyin tähän! Ja tietenkin upeat näkymät.

Ai niin ja siitä kuolleesta lampaasta. Haju sen jo paljasti, mutta puoliksi mädäntynyt lammas löytyi keskeltä laskevaa virtaa. Ehkä poloinen oli pudonnut vuorelta alas.

Sekin näytti luonnossa varsin kiehtovalta. Ja luonnolliselta.

IMG_2480IMG_2493